torstai 9. helmikuuta 2012

Suunnitelmia

Vihdoinkin saimme talon alkuperäiset piirustukset sähköiseen muotoon.
Menneet viikot on suunniteltu ja mietitty, mitään päätöksiä ei kuitenkaan ole tehty.  Hirsirakentamisen ammattilainen kävi tammikuun lopulla. Korjattavaa löytyy talosta sekä ylhäältä että alhaalta, kuinka paljon, on vielä epäselvää.
Olemme myös palkkaamassa arkkitehtia suunnittelemaan pihaan talousrakennuksen,autokatoksen ja miettimään vielä uudisrakennusten sijoittamisen tontille siten, että pihapiirin vanha tunnelma säilyy.

Pihassa olevat vanhat aitat täytyy myös kunnostaa. Pienempi on varsin hyvässä kunnossa, eikä sille tarvitse pikaisesti tehdä mitään. Suurempi ja ilmeisesti myös vanhempi aitta täytyy jo tulevan kesän aikana kengittää ja korjata sen katto.

Talon vintiltä täytyy myös poistaa kastuneet muhat. Mahtava urakka tiedossa. Kovasti olemme miettineet, että imuauto vaan pihaan ja muhat pois, mutta toisaalta on mietinnässä imurin vuokraaminen ja muhien tyhjentäminen tontille, sen verran  pihan perältä kuitenkin löytyy tilaa. Pölyinen homma on joka tapauksessa tiedossa, joten hyvät hengityssuojaimet ja talikko taitavat olla ensimmäiset hankinnat !

Kevään tullen täytyy talon ympäriltä myös kaataa puut. Perustukset ovat painuneet ja lisäksi talon läheltä kulkee kävelytie, jolta pintavesi valuu talon seinään päin. Ja jotta maanpinnan muotoilu ei olisi liian helppoa, kulkee talon takana kävelytien ja talon välissä vesiosuuskunnan vesiputki ja telekaapeli.


Julkisivupiirustus, päivätty 30.XII.1913

Rakenteita, ovia ja ikkunoita